*

Janina Paasonen

Itsenäisyyspäivä, Rikotut ikkunat ja Yhteiskuntapoliittinen analyysi

  • Itsenäisyyspäivä, Rikotut ikkunat ja Yhteiskuntapoliittinen analyysi

 

Itsenäisyyspäivä tuli ja meni. Anarkistit marssivat kadulla, poliisi sumputti ihmisiä. Pidätyksiä tehtiin ja peilejä väännettiin sijoiltaan. Rikottiinpa yksi kultakaupan ikkunakin Unioninkadulla.

Seuraavan päivän palautetulva netissä oli odotetunlainen “Anarkistit pitäisi jyrätä panssarivaunuilla”, “Poliisi voisi suihkia Anarkistien niskaan konekiväärein”, “saunan takana on vielä tilaa”, jne.jne.

 

Yhteinen nimittäjä näille kommentoijille tuntuukin olevan pyrkimys ainakin jonkinasteiseen vapauden riistämiseen ja poliisivaltion otteen kiristämiseen. Toivotaan, että järjestelmä ottaisi tiukemman kurin ja pitäisi kaiken tiukasti kontrollissaan. Näin voidaan jatkaa elämistä siinä vaaleanpunaisessa hyytelökuplassa jossa kaikki on kivaa ja kaunista. Missä mikään ryppy tai tahra ei haittaa kiiltokuvamaista näkemystä todellisuudesta suomessa järvimaisemineen ja punaisine mökkeineen ikuisen juhannuksen jatkuessa muuttumattomana vuodesta toiseen.

 

Näiden nettivuodatusten taustalla tuntuukin olevan enemmän pyrkimystä tietynlaiseen poliittisen yhtenäiskulttuurin luomiseen. Ajatellaan, että tiukan keskusjohtoinen valtiomalli mahtavine poliisivoimineen takaa turvallisuuden ja pysyvyyden. Jatkuvuuden, jossa viime kädessä vastuu yksilön omasta elämästä ja päätäntävallasta ollaan valmiita siirtämään valtion harteille. Tällaisessa maailmassa työttömät velvoitetaan tekemään ilmaista työtä. Kotimatkallaan voivat sitten poiketa leipäjonon kautta ja hakea itselleen jotain syötävää. Tällaisessa maailmassa pakolaisille ei anneta verorahoin kustannettuja lastenrattaita sosiaalitoimiston kautta. Menkööt töihin, nuo laiskat. Tällaisessa maailmassa ei ole Anarkisteja riehumassa ja pilaamassa sotaveteraanien taistelemaa vapauden illuusiota. Tällaisessa maailmassa ei ole ongelmia, ei vastuuta, eikä vapautta.

 

Samaan aikaan kun luokkaretkeläiset marssivat kaduilla aiheuttaen pahennusta, järjestettiin myös toinen marssi. Tästä marssista ei tiedotettu kirkuvin otsikoin, eikä Ilta sanomissa arvuuteltu marssijoiden motiiveja. Itse asiassa tällä marssilla ei ollut edes poliisivartiota kilpineen ja pamppuineen provosoimassa. Kyseisen marssin järjesti joukko tunnustuksellisia kansallissosialisteja, eli natseja. Monet tapahtumiin osallistuvista henkilöistä ovat pitkän linjan toimijoita jo 90-luvun natsiliikkeestä. Ainoassa aihetta käsitelleessä otsikossa ja artikkelissa ei mainittu lainkaan tätä taikasanaa jolla sympatia karistetaan niin nopeasti. Sen sijaan uutisoitiin sankarihaudoista ja sabotaasista kuin erillisenä tapahtumana jossa tämäkin häpäistiin.

 

Mistä sitten kertoo tämä suunnaton nettiraivo ja sen lietsominen netissä. Varmastikaan kyse ei ole vain siitä, että kultakauppias Tillanderin ikkunat rikottiin, tai siitä että yhteiskunnan perusturvallisuus koettaisiin niin järkkyneeksi, että ollaan valmiita kaivamaan jo konekiväärit esiin suunnaten ne ikkunan rikkoneisiin nuoriin. Kyse on siitä, että samaan aikaan kun Stubbin hallitus on tehnyt kurjistavaa leikkauspolitiikka ja Talvivaaran kaltaiset yritykset ovat jatkaneet päästöjen luruttelua siihen puhtaan tahrattomaan järvimaisemaamme, on päätöksentekovalta ja ihmisten tunne mahdollisuuksistaan vaikuttaa omaan elämäänsä kaventunut huomattavasti. Ihmisistä, kansalaisista, on tullut alamaisia. Hallittua rahvasta jolle tarjotaan leivän ja sirkushuvien muodossa Linnan juhlia ökypukuineen ja hienoinen puitteineen. Tässä maailmassa ei ole köyhiä eläkeläisiä, ei leipää jonottavia opiskelijoita eikä yksinhuoltajia joiden ainoa mahdollisuus parempaan leipään on pankkiryöstö tai seksipalveluiden myynti sitä kaipaaville miehille.

 

Tähän haavekuvaan, vaaleanpunaiseen kuplaan, tulee ilkeä särö kun nähdään tv-kameroiden ja lehtikuvaajien ristitulessa jonkun mätkäisevän pyörätelineen kultakaupan ikkunaan. Se pakottaa ilkeästi meidät näkemään todellisuuteen Kauniiden ja rohkeiden taustalla. Todellisuuteen vuoden 2014 suomessa, missä jokaisella ei ole hyvä olla. Moni voi huonosti ja kurjistava oikeistopolitiikka vain huonontaa heidän asemaansa. Koska ihmiset kuitenkin ovat voimattomia ja lamaantuneita kotisohvilleen, ei tätä todellisuutta haluta nähdä varsinkaan itsenäisyyspäivänä, joka on se yksi päivä vuodesta jolloin kansan yhtenäisyyttä korotetaan muistamalla juhlapuheissa veteraaneja. Veteraaneja joiden luona kukaan ei kuitenkaan vieraile heidän eläessään vanhainkodeissaan, vaan Ainostaan kun ovat kuolleina elottoman kiven alla.

 

Tämä kupla, jo aiemmin mainitsemani vapauden illuusio, on ihmisille ja heidän perusturvallisuuden tunteelleen kuitenkin niin tärkeä, että se mikä häiritsee illuusion säilymistä hävitetään mieluummin kuin kadotetaan se. Tämä illuusio on se, joka mahdollistaa kaiken jatkumisen ennallaan meidän istuessamme kotisohvillamme vertailemassa Linnan juhlien parhaita ja huonompia asuja. Siinä järvimaisemien ja punaisten mökkien suomessa jossa vallitsee ikuinen juhannus kokkoineen ja keskiyön aurinkoineen.

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat